Yksinäiset tutkijat

Olen pitkin syksyä pohtinut työyhteisön merkitystä yksilön hyvinvoinnille. Tutkijan työn ihana itsenäisyys vaihtuu helposti yksinäisyyden tunteeksi, kun päivittäiset kontaktit kollegoihin kutistuvat kohteliaiksi tervehdyksiksi käytävillä. Tähän asti olen luullut, että ongelma on omani, mutta osallistuessani Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen järjestämälle Tohtoriklinikalle huomasin, että sama tunne kiusaa ajoittain useampiakin tohtoriväitöskirjan parissa puurtavia ja miksei muitakin tutkijoita ympäri Suomea.

Akateeminen vapaus on yksi tutkijan työn ehdottomista eduista, vaikka se itsekuria vaatiikin. Tästä ei kuitenkaan puheenvuoroissa ollut kyse. Motivoituneelle tutkijalle vapaus tarkoittaa ennemmin vapautta tehdä liian pitkää kuin liian lyhyttä työpäivää. Toisaalta jokainen on oman työnsä asiantuntija ja viime kädessä vastuussa tutkimuksensa sisällöstä. Lisää sisällöllistä valvontaa kaipasi tuskin kukaan.

Yksinäisyyden tai pikemminkin irrallisuuden tunne sen sijaan tuntuu vaivaavan erityisesti niitä jatko-opiskelijoita, jotka eivät ole työsuhteessa viestinnän laitokseen tai joilla ei ole käytössä työtilaa laitoksella. Puheenvuoroissa kaivattiin lisää sosiaalista vuorovaikutusta muiden jatko-opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa. Opetusohjelmaan kuuluvissa seminaareissa pääsee esittelemään (ja puolustamaan) omaa tutkimusaihettaan ja kommentoimaan muiden tutkimuksia. Työskentelyn prosesseihin niissä ei voida paneutua.

Tarvetta tuntuikin olevan erityisesti vapaamuotoiselle keskustelulle, jossa vaihdetaan kokemuksia erilaisista työskentelytavoista ja pohditaan yhdessä ratkaisuja tutkijan arkipäivän ongelmiin. Keskusteluryhmät voisivat olla löyhästi samantyyppisen aiheen tai metodin ympärille rakennettuja. Myös epämuodollisia tapaamisia kahvikupin tai kaljatuopin ääressä toivottiin. Tällaiset ryhmät eivät muodostu itsestään, vaan tarvitsevat laitosten tukea. Verkostoituminenkin vaatii foorumeita. Yhteisissä tapaamisissa samanhenkiset ja samojen kysymysten parissa painiskelevat tutkijakollegat löytyvät luontevasti. Tyhjällä käytävällä suljettujen ovien takana seistessä kynnys kontaktien etsimiseen nousee liian korkeaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s


Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.