Osallistuin marraskuun lopussa Vaasan yliopiston järjestämillä Viestinnän tutkimuksen päivillä erityisjournalismia käsittelevään työryhmään. Viime viikkoina olen pohdiskellut erityisjournalismin käsitettä, joka mielestäni suhteessa kulttuurijournalismiin on ongelmallinen.
Erityisjournalismia voi lähestyä sekä välineen että yleisön näkökulmasta. Yleensä ajatellaan, että erityisjournalismi muodostaa eriytyneemmän sosiaalisen yhteisön kuin yleisjournalismi. Tällainen eriytynyt yleisö löytyy esimerkiksi alan erikoislehdiltä tai ohjelmilta. Kuitenkin kulttuuri on usein merkittävä osa televisio- ja radiokanavien, päivälehtien ja aikakauslehtien sisältöä. Osa tiedotusvälineistä erottaa kulttuuriaineiston omaksi osastokseen, mutta erityisesti aikakauslehdissä kulttuuriaiheet käsitellään muiden aiheiden seassa. Televisiokanavilla kulttuuria käsitellään kulttuuriohjelmien lisäksi esimerkiksi ajankohtais- ja viihdeohjelmissa.
Sama problematiikka koskee myös kulttuurijournalismin yleisösuhdetta. Kun kulttuurijournalismi on osa tiedotusvälineen sisällöllistä kokonaisuutta, on sen yleisösuhteen määrittely alisteinen kyseisen tiedotusvälineen yleisösuhteelle. Poikkeuksena voi jälleen tarkastella spesifiin, mahdollisesti yksittäiseen taiteenalaan, keskittyneen välineen yleisösuhteen muodostumista.
Kun kulttuurijournalismiin pätevät samat säännöt ja toimintamallit kuin muuhun journalismiin, voidaan se määritellä erityisjournalismiksi ainoastaan aihealueensa perusteella. Mitä väljemmin kulttuurin käsite määritellään, sitä suurempi osa tiedotusvälineiden sisällöistä voidaan määritellä kulttuurijournalismiksi. Toisaalta kaikki journalismi voidaan jollain tavalla aihealueensa myötä jaotella erityisjournalismiksi, mutta sellaisessa luokittelussa tuskin on mieltä.
